Valokuvaajan Movember 2013

2013 Valokuvaajan Movember © Niko Paulanne - www.nikopaulanne.com

Joskus tulee vastaan sellainen juttu, joka laittaa miettimään. Edellisvuonna minut laittoi erityisesti miettimään Movember. Tavoitteena on kasvattamalla viikset muistuttaa ja herätellä keskustelua miesten terveydestä. Viime vuonna päätin itsekin osallistua Movemberiin ja niinpä teen myös tänä vuonna. Suomessa Movemberin keräyskohde on Syöpäsäätiö, joka tukee syövän tutkimusta Suomessa. Sen lisäksi Movember tukee Global Action Planin kautta Euroopassa tapahtuvaa syöpätutkimusta.…

Pori häämessut 2013 ja Tampere häämessut 2013

Porin häämessut 2013 ja Tampereen häämessut 2013 ovat kohta täällä ja olen molemmissa paikanpäällä esittelemässä rakkaudella otettuja hääkuviani sekä upeita hääkuvakirjojani. Porissa 2013 häämessut ovat jo ensi sunnuntaina klo 12:00-18:00 27.1.2012 Porin Pripolin Teknologiakeskuksessa (Tiedepuisto 4, 28600 Pori). Porissa löydät osastoni päänäyttelyhallista. Tampereella 2013 häämessut ovat klo 10:00-17:00 lauantaina 2.2.2013 ja sunnuntaina 3.2.2013 Tampere-talossa (Yliopistonkatu 55, 33100 Tampere). Tampereella osastoni…

Syksyn muistoja – Jaana ja Kosti Yhdessä Rakkaudella perhekuvaus – Kangasala

Yhdessä Rakkaudella Jaana ja Kosti perhekuvaus

Jaanan ja Kostin perheessä riittää vauhtia: pojat pelaavat jääkiekkoa ja jalkapalloa, kaikilla on lisäharrastuksia, joten ihmettelen miten vuorokauden tunnit riittävät! Kaikesta tohinasta riippumatta perheessä ylitse kaiken loistaa yhteen hiileen puhaltamisen meininki ja kaikessa tekemisessä on rakkaus ja ilo mukana. Jaana’s and Kosti’s family has a fair amount of speed: boys play ice-hockey and football, everyone…

Anni ja Tommi | hääkuvaus Janakkala – Hausjärvi – Maisala

Anni ja Tommi | hääkuvaus Janakkala - Hausjärvi - Maisala

Tapasin Annin ja Tommin ensimmäisen kerran syksyisenä iltana kahvikupposen ääressä yli vuosi sitten. Katsellessani tämän korviaan myöten rakastuneen parin silmien loistetta heidän kertoessaan tarinaa ensitapaamisestaan, Tommin kertomusta romanttisesta kosinnasta, niin en voinut kuin itsekin ihastua tähän upeaan pariin. Jo tuossa ensimmäisessä tapaamisessa innolla mietin tulevia häätapahtumia ja totisesti, meillä olikin  todella hauskaa etsiessä kuvauspaikkoja ja miettiessä…

Valokuvauskävely – Photowalking Tampere satoa 9.8.2012

Valokuvauskävely - Photowalking Tampere 2012-08-09 © Niko Paulanne - www.nikopaulanne.com

Tällä kertaa näytän muutaman otoksen hetken editointia odotelleelta elokuun valokuvauskävelyltä, joka käveltiin Tampereen keskustassa tapahtumien yön aikaan. Oli kiva vain istuskella ja kuvailla mitä ympärillä tapahtui, koska joka puolella oli pieniä juttuja menossa. Tammelan torilla oli paikallisia kuuluisuuksiakin…